Liikunnan merkitys IBS-oireiden hallinnassa

Liikunnalla voidaan vaikuttaa ärtyvän suolen oireyhtymän oireisiin. Tutkimuksissa on havaittu säännöllisen liikunnan helpottavan suolisto-oireilua ja näin ollen parantavan elämänlaatua. Ärtyvän suolen oireyhtymässä monella kaasun muodostus suolistossa on lisääntynyt ja vastaavasti sen poistuminen suolistosta on hidastunut, tämä voi aiheuttaa kipua ja turvotusta. Hyvin vähän liikkuvilla suolisto-oireita on usein enemmän. Liikunnan avulla voidaan tehostaa suoliston liikehdintää sekä kaasun poistumista elimistöstä, jolloin tukala olo helpottuu. Liikunta myös rentouttaa ja vaikuttaa positiivisesti mielialaan sekä jaksamiseen. Näillä tekijöillä voi olla myönteisiä vaikutuksia esimerkiksi kipuaistimuksiin, nukahtamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Se, millainen liikunta itse kenenkin oireisiin vaikuttaa parhaiten, on hyvin yksilöllistä. Lajikohtaista tutkimustietoa eri liikuntalajien vaikutuksista suolisto-oireisiin on verrattain vähän, eniten on tutkittu kävelyn ja jooga-tyyppisten lajien vaikutuksia. Oman lajin soveltuvuutta itselle kannattaa siis kuulostella. Yleisesti voitaneen sanoa, että erityisesti niin sanotut lempeät liikuntalajit (joogan ja kävelyn ohella muun muassa uinti, pyöräily ja tai chi) soveltuvat hyvin suolisto-oireiden hallintaan.

Kaiken kaikkiaan ”liikuskelu” on suolistolle hyväksi. Ihmistä ei ole tehty istumaan pitkiä aikoja. Istuessa ryhdin lisäksi myös sisäelimet ja suolisto ”painuvat kasaan”, joka on omiaan lisäämään esimerkiksi suolistokaasun kertymistä suolistoon sekä ummetusoireilua. Yksi keskeisistä asioista onkin istumisen tauottaminen. Mikrotauot ja jaloittelu työ- tai opiskelupäivän lomassa kannattaa ottaa tavaksi, ja jos vain mahdollista, olisi osa työpäivästä suositeltavaa tehdä seisten. Ihanteellista olisi, mikäli työpisteellä olisi käytettävissä säätöpöytä, jolloin työskentelyasentoa voi muuttaa tarvittaessa, vaikka useita kertoja päivässä. Myös kävelyä sisältävä työ voi auttaa IBS-oireiden hallinnassa. Mikäli työpäivät eivät mahdollista liikkumista, kannattaa säännölliset, päivittäiset kävelylenkit ottaa tavaksi.

Joogaan ja muihin ”meditatiivisiin” liikuntamuotoihin liittyvät olennaisena osana hengitysharjoitukset, joilla voidaan aktivoida parasympaattista hermostoa. Tämä voi auttaa esimerkiksi kivun hallinnassa sekä lihasten rentouttamisessa. Parasympaattisen hermoston yksi tärkeimmistä hermoista on vagus-hermo, jolla on keskeinen rooli myös viestin välittäjänä suoliston ja aivojen välillä. Vagus-hermon ”rauhoittaminen” voi siis tukea parempaa suoliston hyvinvointia myös tämän mekanismin kautta.

Kuten kaikessa, myös liikunnassa on kääntöpuolensa. Jotkin liikuntalajit voivat jopa pahentaa suolisto-oireilua. Lajivalinnassa liikunnan intensiteetti sekä liikuntasuorituksen kesto voivat vaikuttaa siihen, miten herkästi ja voimakkaita suolisto-oireita ilmaantuu. Jotkut kokevat esimerkiksi juoksemisen hankalaksi, sillä tärähtely saattaa aiheuttaa tunteen, että vessaan pitäisi päästä kiireesti. Pitkien ja rankkojen urheilusuoritusten, kuten maratonin aikana nesteiden imeytymisessä voi kellä tahansa esiintyä haasteita, ja ärtyvän suolen oireyhtymässä nesteytykseen (mitä ja milloin juo) on syytä kiinnittää ekstrahuomiota. Myös liikunnan ajoituksella on merkitystä. Jos vatsaa turvottaa ja olo on muutenkin tukala, ei tiukka vatsalihastreeni ryhmäliikuntatunnilla ole välttämättä mieluisin ja rentouttavin vaihtoehto. Lisäksi ruokailujen ja liikunnan keskinäisen ajoittamisen suhteen voi joutua tekemään säätöjä. Aivan heti aterian jälkeen ei jumpalle välttämättä kannata lähteä vaan otollisin ajankohta on yleensä pari tuntia aterioinnin jälkeen.

IBS-oireiden muoto voi vaikuttaa siihen, mitkä liikuntalajit sopivat parhaiten ja mitkä voivat aiheuttaa enemmän päänvaivaa. Esimerkiksi ripulipainotteisessa oireilussa pitkäkestoiset liikuntasuoritukset (kuten ultrajuoksu) tai tietyt extreme-lajit (kuten laskuvarjohyppy tai laitesukellus) eivät välttämättä ole ykkösvaihtoehtoja - ihan lähtien siitä, miten helposti ja nopeasti on mahdollisuus päästä vessaan, jos tarve vaatii. Suolisto-oireet voivat pahentua myös elimistön stressireaktioita aiheuttavissa lajeissa.

Kun tuntee oman kroppansa, on helpompaa ymmärtää, mitkä asiat omaa suolistoa ärsyttävät ja mistä se puolestaan pitää. Tällöin lajivalinnankin tekeminen on helpompaa. Liikunta kannattaa ottaa osaksi päivittäisiä rutiineja, ja mikäli liikunta ei ole aiemmin kuulunut osaksi omaa elämää, suositeltavinta on aloittaa rauhallisemmista liikuntalajeista. Joka päivä ei kuitenkaan tarvitse suunnata lenkille tai joogasalille, vaan pääasia on, että arkeensa pyrkii lisäämään liikuskelua jossakin muodossa. Kun oireet ovat hyvin hallinnassa, ei ärtyvän suolen oireyhtymä ole este myöskään kilpaurheilulle.

Teksti: Katri Suhonen, TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti, Ravistamo Oy

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 1.1.2019 alkaen.

Vivomixx verkkokauppa

Vivomixx verkkokauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin. Medans Oy on Vivomixx-tuotteen virallinen maahantuoja jo vuodesta 2011.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Paytrail Verkkomaksut, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut. Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Paytrail Verkkomaksut ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt vivomixx yleiset ehdot.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Medans Oy
Pihatörmä 1 A 3 krs
02240 Espoo

010 322 5340
info@medans.fi
www.medans.fi
2078491-4

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty. Toimitamme tilauksia vain Suomeen.

Toimitusaika

Toimitamme tilatut tuotteet noin 2-3 arkipäivän kuluessa. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen tai mahdollisuuksien nimissä jo ostoskori-vaiheessa.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Tiedotamme myös poikkeavista toimitusajoista.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli huomaat lähetyksesi vahingoittuneen tai se on kadonnut, ilmoita siitä välittömästi postiin, joka tekee vahinkoilmoituksen. Älä lunasta vahingoittunutta lähetystä.