Ruoka ja syöminen kuuluvat olennaisena osana monen joulun viettoon, mutta ikävänä kääntöpuolena voivat tulla erilaiset suolisto- ja vatsavaivat. Tähän blogitekstiin on koottu hieman vinkkilistaa, mitä asioita joulun ajan syömisissä on hyvä huomioida, jotta vatsan temputtelu ei pilaisi joulun viettoa.
Joululaatikot ja juurekset
Joululaatikot kuuluvat monen joulupöytään. Lähtökohtaisesti kasviksia kannattaakin sisällyttää monipuolisesti myös jouluruokailuihin, ne hieman keventävät muuten tuhteja joulun ajan syömisiä. Ainakin porkkanalaatikko sopii monen herkkävatsaisen tai FODMAP-ruokavaliota noudattavan ruokavalioon, sillä suoliston näkökulmasta porkkana on hyvin siedetty juures. Ehkä hieman yllättäen myös lanttu sisältää vain vähän FODMAP-hiilihydraatteja, mutta moni kokee sen turvottavan muista syistä. Lanttulaatikon sopivuutta kannattaakin kokeille yksilöllisesti, ja syödä sitä kenties hieman maltillisempia määriä.
Hieman uudempana tulokkaana joulupöydässä voi näkyä bataattilaatikkoa. Bataatissa on jonkin verran FODMAP-hiilihydraatteja eikä se siksi ole ihan ykkösvaihtoehto ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsivän joulupöytään. Toki senkin soveltuvuutta voi ja kannattaa kokeilla yksilöllisesti oman harkinnan mukaan. Myös punajuuri on yleinen joulupöydän tarjottava eri muodoissaan. Valitettavasti siinä on kohtalaisen runsaasti fruktaaniksi nimettyä FODMAP-hiilihydraattia, joten herkkäsuolistoisten kannattaa syödä punajuuriruokia hieman kuulostellen.
Peruna ja muun muassa imelletty perunalaatikko sen sijaan ovat lähtökohtaisesti hyvin siedettyjä jouluruokia. Perunan osalta on kuitenkin hyvä huomioida, että kypsennyksen jälkeen jäähdytettyyn perunaan muodostuu resistenttiä tärkkelystä. Resistentti tärkkelys on sinällään varsin terveellinen yhdiste, mutta suolistossa se käyttäytyy samaan tapaan kuin FODMAP-hiilihydraatit eli se ei imeydy vaan kulkeutuu imeytymättömänä paksusuoleen, jossa se fermentoituu. Näin ollen se voi aiheuttaa suolisto-oireita ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsiville.
Joululaatikoiden ja muiden jouluruokien valmistuksessa kannattaa huomioida laktoosittomuus ja mahdollisesti myös gluteenittomuus, sillä laktoosi sekä vehnä, ruis ja ohra voivat pahentaa monen suolisto-oireita. Joululaatikoiden sijaan tai lisäksi voi ruokapöytään kattaa muun muassa uunijuureksia ja erilaisia salaatteja – ne ovat myös näyttäviä juhlapöydän tarjottavia!
Sienet
Usean joulupöydän kruunaa sienisalaatti, ainakin allekirjoittaneen joulupöydässä se on vakiotarjottava. Niin hyviä kuin sienet ovatkin, niiden sisältämät mannitoli ja trehaloosi voivat saada vatsan turpoamaan. Sienisalaattiin tulee usein myös sipulia, joka sekin on yksi herkkäsuolistoisen koetinkivi. Eri sienten soveltuvuutta ja omaa sietokykyään voi toki testailla, ja esimerkiksi karvarousku sisältää trehaloosia monia muita sieniä vähemmän. Joten jos sienisalaattia tekee mieli, niin varmin valinta voisi olla karvarouskuista valmistettu versio.
Pähkinät, kuivahedelmät ja muut naposteltavat
Jouluna käsi hakeutuu herkästi pähkinäkulhoon tai konvehtirasiaan, mutta millaisia valintoja niiden osalta tulisi suosia, jotta olo ei kävisi tukalaksi? Pähkinöistä herkiten oireita aiheuttavia ovat pistaasit sekä cashewpähkinät, joten jos tekee mieli napostella pähkinöitä, niin varminta on valita muita lajikkeita. Myös kuivahedelmiä kuluu usein jouluna enemmän kuin muulloin. Kuivahedelmien hedelmäsokeripitoisuus on suhteessa hyvin korkea, sillä hedelmistä on haihdutettu vesi pois ja hedelmäsokeri on jäänyt jäljelle. Hedelmäsokeri, kuten muutkin sokerit, voi suurina määrinä aiheuttaa suolisto-oireita, joten maltti on valttia myös luumu- ja aprikoosipussien äärellä. Onneksi joulun aikaan tuoreiden hedelmien valikoima on laaja, ja hedelmiä kannattaakin suosia osana aterioita ja välipaloilla oman sietokyvyn mukaan. Omenan kanssa kannattaa ehkä olla hieman varovainen, sillä hedelmistä se on tyypillisin vatsaoireiden aiheuttaja.
Joulu on myös suklaan suurkulutuksen aikaa. Maitosuklaa sisältää nimensä mukaisesti maitoa ja tyypillisesti laktoosillista versiota. Onneksi markkinoille on tullut myös laktoosittomia sekä täysin maidottomia vaihtoehtoja. Nämä ovat hyviä vaihtoehtoja heille, joilla laktoosi tuottaa ongelmia.
Herkkua on siinä monenlaista
Vaikka haasteenkin paikkoja joulupöydän antimissa voi herkkäsuolistoiselle olla, niin onneksi myös perinteisistä vaihtoehdoista löytyy lukuisia sellaisenaan FODMAP-ruokavalioonkin soveltuvia ruokia. Tällaisia ovat muun muassa erilaiset kalat, joulukinkku, useat vihannekset ja salaatit, laktoosittomat juustot, marmeladimakeiset ja glögit. Ja joululeivonnaiset, kuten tortut, piparit ja kakut voi leipoa laktoosittomina ja gluteenittomina.
Osa joulun viettäjistä on korvannut kinkun esimerkiksi seitan-kinkulla. Seitan-kinkku valmistetaan muun muassa gluteeni- ja kikhernejauhoista, joten ihan parhaiten soveltuva vaihtoehto se FODMAP-ruokavaliota noudattavan joulupöytään ole. Mutta vaikka kinkku kokonaan joulupöydästä puuttuisikin, niin taitaa sinne jouluruokavalikoimiin vielä joitain vaihtoehtoja jäädä…
Vaikka ruoka kuuluukin isona osana joulun viettoon, niin ähkyyn asti itseään ei kannata syödä, silloin olo käy tukalaksi, olipa ärtyvän suolen oireyhtymää tai ei. Jouluna parasta onkin sopivassa suhteessa nautittu ruoka, lepo ja ulkoilu, tai mistä itse kukakin sitten nauttii. Rentoilu ja kotoilu auttavat myös suolistoa voimaan paremmin – eli stressitöntä joulua kaikille!
Teksti: Katri Suhonen, TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti, Ravistamo Oy
Nämä toimitusehdot ovat voimassa 1.1.2019 alkaen.
Vivomixx verkkokauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin. Medans Oy on Vivomixx-tuotteen virallinen maahantuoja jo vuodesta 2011.
Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Maksupalveluna toimii Paytrail Verkkomaksut, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut. Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Paytrail Verkkomaksut ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt vivomixx yleiset ehdot.
Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.
Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:
Medans Oy
Pihatörmä 1 A 3 krs
02240 Espoo
010 322 5340
info@medans.fi
www.medans.fi
2078491-4
Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty. Toimitamme tilauksia vain Suomeen.
Toimitamme tilatut tuotteet noin 2-3 arkipäivän kuluessa. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen tai mahdollisuuksien nimissä jo ostoskori-vaiheessa.
Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Tiedotamme myös poikkeavista toimitusajoista.
Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.
Mikäli huomaat lähetyksesi vahingoittuneen tai se on kadonnut, ilmoita siitä välittömästi postiin, joka tekee vahinkoilmoituksen. Älä lunasta vahingoittunutta lähetystä.